JuhaAholaLinkedIn

Asiantuntijaosaamisen kaupallistaminen asiantuntijabrändiksi

Asiantuntijapalveluiden myynnissä korostuu seuraava: “Ammattilaisen menestys ei riipu niinkään siitä, kuinka hyvä asiantuntija todellisuudessa on. Pelin ratkaisee markkinoinnin vinkkelistä se, kuinka hyvin asiantuntija osaa tuoda esille ja todistaa osaamisensa.”

Blogit, vlogit –> lisäarvon tuottaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä seikkoja.

Työpajassa lähdetään liikkeelle tuotestatetegian lähtökohdista, mitä myydään (tuotteistetaan palvelut houkutteleviksi ja kannattaviksi tuotteiksi), miksi asiakas ostaa (referenssien merkitys), kenelle on tarkoitus myydä (käydään kattavasti läpi eri segmentit) ja millä markkinointiviestinnän kanavilla ja millaisella viestinnällä kyseinen kohderyhmä tavoitetaan?

Toteutus on työpaja siten, että käydään peilaavia / sparraavia keskusteluita ja sitten käydään kädet saveen tekemään toimenpiteitä kuten päivittämään nettisivuille ja esim. FB:hen kyseiset tuotteet.

 

Mitä esimerkiksi olen tehnyt asiakkaiden kanssa? 

  • luotu strategia
  • tuotteistettu asiantuntijapalvelut
  • ideoitu blogien ja vlogien sisältöjä kohderyhmien kiinnostuksen kohteista ja tarpeista käsin
  • luotu kampanjoita FB-mainontaan
  • muokattu nettisivujen sisältöä ja rakennetta myyvemmäksi
  • mietitty strategisia valintoja (mitä, kenelle, miksi, miten)
  • tuotteistettu myytäviä tuotteita/palveluita
  • rakennettu työkaluja varannon (mm. s-postirekkarin) keräämiseksi
  • peilattu ajatuksia johtamisen/esimiestyön haasteista

SPARRAUS

Sparraan mikro- ja pk-yrittäjiä ja myyjiä saamaan lisää kannattavaa kauppaa.

YDINOSAAMISENI

  • myyntityö (buukkaus, tapaaminen, kaupan päättäminen –> prosessi)
  • jälkihoito-/markkinointi (68% asiakkaista menetetään, koska jälkihoito/jälkimarkkinointi eivät toimi)
  • asiakashankinta ja markkinointiviestintä (64% asiakkaista menetetään ennen ensimmäistä kohtaamista)
    • erityisosaamista Facebookin käyttö markkinoinnin ja asiakashankinnan välineenä
  • asiakaspalvelu ja palautteiden käsittely

OSAAMISTA MYÖS NÄISTÄ

  • johtaminen ja lähiesimiestyö (työvuorojon jakaminen ja ’säätäminen’, perehdyttäminen, kehityskeskustelut ym.)
  • henkilöstöjohtaminen ja rekrytointi
  • prosessien luonti ja kehittäminen
  • taloushallinto (kirjanpitoaineiston koostaminen, myyntilaskutus ja -reskontra)
  • palkanlaskenta kokonaisuudessaan
  • työaikalaki ja käytetyt TES:t, sopimusjuridiikka (riittävällä tasolla)

Kasvuyrityksen yrittäjänä ja toimitusjohtajana edellisessä työpaikassa tuli opeteltua liiketoiminnan eri osa-alueet kattavasti.

 

MinnaIsoaho”Aloin uskoa itseeni!”

Olin perustanut toiminimen jonkin aikaa ennenkuin ystäväni suositteli tapaamaan ”Vauhtipyörää” sparrauksen/mentoroinnin merkeissä. Ensimmäisellä tapaamisella syntyi heti luottamus. Juha kiinnostui aidosti siitä, millaisesta taustasta tulen ja millaista yritystoimintani oli sillä hetkellä. Tein silloin useammalle taholle erilaisia hommia alihankintana, mutta hädintuskin tulin toimeen. Vähiten pystyin satsaamaan siihen, minkä parhaiten osasin ja mitä halusin tehdä eli tuottaa laadukasta siivouspalvelua.

Juha kuunteli minua ja kertoi, että hänellä on kyseisellä alalla kokemusta, miten toiminta skaalataan yli miljoonan liikevaihtoon ja kymmeniä työllistävään yritykseen ja kertoi millaisia steppejä se vaatisi ja miten oma roolini muuttuisi toiminnan kasvaessa. Juha arveli keskustelumme pohjalta, että tällä haavaa minulle sopii pienemmän ”puulaakin” pyörittäminen eli itse asiassa riittää, että työllistän itseni hyvällä liksalla ja kenties työllistäisin jonkun muun.

Juha kertoi avoimesti ja suorasukaisestikin, millaisia asioita on syytä pohtia, jotta toiminta lähtee heti oikeaan suuntaan. Minun oli aluksi vaikea uskoa itseeni, että teen tästä toimeentulon itselleni, mutta niin vain on käynyt ensimmäisen toimintavuoden aikana ja töitä on kolmelle täysipäiväisesti.

Olen tosi kiitollinen Juhalle neuvoista ja tuesta, mitä olen mentoroinnin myötä saanut. Ennenkaikkea hän luo uskoa minuun – uskon itseeni!

Minna Isoaho, yrittäjä / Timanttisiivous
www.timanttiisiivous.fi

 

cropped-JuhaAhola.jpg

Juha ”Vauhtipyörä” Ahola
Myynti-, markkinointi- ja yritysvalmennukset, sparraukset, mentoroinnit
044 – 507 2028
juha.ahola@vauhtipyora.fi

 

Referenssit

Asiakkaiden palautteita

Hyviä ideoita, jotka laitetaan toimeksi heti, eikä jäädä ihmettelemään. Liiketoimintani lähti räjähtävään kasvuun, kun Juha tuli remmiin mukaan. Juha pelasti minut ensin konkurssilta ja on saanut sparrattua liikevaihtoa, mutta ennen kaikkea liikevoittoa moninkertaiseen kasvuun. Henkinen kasvuni on sparrauksen aikana ollut niin isoa, että isäni sanoi, ettei tunne minua enää samaksi pojaksi - hyvässä mielessä. :) Yhä useampi yrittäjä pyytää minulta sparrausta, sillä ovat nähneet läheltä, miten olen itse päässyt eteenpäin liiketoiminnassa. Juhan kanssa on tehty tosi isoja päätöksiä pohjautuen numeroihin (tuloslaskelma & tase) ja markkinanäkymiin. Mm. kivijalkaliikkeestä luovuin kokonaan, mikä oli niin iso päätös, etten olisi rohjennut tehdä sitä yksin. Sitä varten sparraaja on, että isoihin päätöksiin saa selkänojaa. Juho "Salama" Tauriainen, yrittäjä,  valokuvaaja, Studio Salama
Hyviä ideoita, jotka laitetaan toimeksi heti, eikä jäädä ihmettelemään. Liiketoimintani lähti räjähtävään kasvuun, kun Juha tuli remmiin mukaan. Juha pelasti minut ensin konkurssilta ja on saanut sparrattua liikevaihtoa, mutta ennen kaikkea liikevoittoa moninkertaiseen kasvuun. Henkinen kasvuni on sparrauksen aikana ollut niin isoa, että isäni sanoi, ettei tunne minua enää samaksi pojaksi - hyvässä mielessä. :) Yhä useampi yrittäjä pyytää minulta sparrausta, sillä ovat nähneet läheltä, miten olen itse päässyt eteenpäin liiketoiminnassa. Juhan kanssa on tehty tosi isoja päätöksiä pohjautuen numeroihin (tuloslaskelma & tase) ja markkinanäkymiin. Mm. kivijalkaliikkeestä luovuin kokonaan, mikä oli niin iso päätös, etten olisi rohjennut tehdä sitä yksin. Sitä varten sparraaja on, että isoihin päätöksiin saa selkänojaa. Juho "Salama" Tauriainen, yrittäjä,  valokuvaaja, Studio Salama
Lue koko teksti