Media uutisoi varsin usein korkeakoulutetuista, jotka eivät saa tehdä koulutustaan vastaavia töitä. En halua syventyä asiaan poliittisesta vinkkelistä tässä artikkelissa.
Viisastelu vs. hikoilu
Törmään hyvin erilaisiin (netti)keskusteluihin. Jos aihe liittyy vaikkapa ”uskomushoitoihin” lähes varmuudella keskusteluun löytyy akateeminen viisastelija, joka iskee netistä kaivamansa artikkelit todisteeksi länsimaisen lääketieteen tueksi. Mitään muuta elämässä ei oikeastaan ole olemassa kuin tiede! Siihen kun lisää sarkasmin ja näsäviisastelun niin paketti on täydellinen. Samaan hengenvetoon sopii kuitenkin ihmetellä, miksei kyseinen älykkö ole työelämässä, ellei tämä työttömyys ole vahva oma tahtotila. Laittaisi tarmonsa itsensä kehittämiseen ja työpaikan etsimiseen! Olen huomannut, että moni (ei tietenkään jokainen) akateeminen on pikemmin valmis viisastelemaan kuin hikoilemaan. Työ kelpaisi, kunhan se olisi juuri omaan joskus hankittuun osaamiseen liittyvässä nichessä, olipa niche tämän päivän työelämässä ajankohtainen tai menneen talven lumia.
Tästä hyppäämmekin aasinsiltana toiseen tärkeään pointtiin.
Arvon tuottaminen (ympäristöön)
Työelämässä on kyse arvon tuottamisesta! Palkka määräytyy pitkälti kysynnän ja tarjonnan laista suhteessa työmarkkinoihin. Työntekijän tehtävä on tuottaa arvoa palkkaansa vastaan. Pelkän tutkinnon tai tittelin ei pitäisi riittää viiden tonnin kuukausipalkkaan. 2000-luvun nousukaudella dippainssejä revittiin kesken yliopisto-opintojen mm. täällä Oulussa Nokialle töihin ja tällöin lähtökohtaisesti jokseenkin epäpätevä henkilö pääsi varsin hyville ansioille, kunnes kupla puhkesi ja markkinoilla tapahtui merkittäviä muutoksia. Osa samaisista dippainsseistä työllistyi samalle alalle kenties jopa vastaaviin tehtäviin, mutta kaikkien ei käynyt niin hyvin, kun YT:t, toistuvat sellaiset, johtivat potkuihin.
Osa oli ehkä kerännyt pahan päivän varalle rahaa ja otti lungisti jonkun vuoden. Viimeistään liiton päivärahojen loputtua useimpien piti kuitenkin olla takaisin sorvin äärellä. Osa ehkä huomasi mahdollisuutensa ja vaihtoi alaa. Itseluottamus kuitenkin tippuu sapattivuosien aikana ja niin vain osa on taipunut aloittamaan ruohonjuuritasolta liikkeelle uudelleen, olkoonkin työtehtävä sitten puhelinmyyjä tai kassatyöntekijä.
Tämä ei tarkoita, että ko. tehtävät olisivat vähempiarvoisia kuin muut. Nuo vaan ovat sellaisia tehtäviä, joita varten diplomi-insinööri ei kouluttautunut. Diplomi-insinöörin pitäisi pystyä tuottamaan toisentyyppistä arvoa ympäristöönsä työelämän kontekstissa. On kuitenkin hienoa, että dippainssi tarttuu toimeen, eikä jää tuleen makaamaan. Meillä on yhteiskunta rakennettavana!
Se, joka oppii nopeammin, päihittää sen, joka tietää lähtökohtaisesti enemmän. Maailma muuttuu ympärillä kovaa vauhtia. Eilisen taidot ovat eilisen taitoja, eivätkä ne elätä välttämättä enää tänä päivänä eikä varsinkaan huomenna.
Mutta yhtä kaikki! Enemmän hikoilua, vähemmän viisastelua. Ja arvon tuottaminen keskiössä!