Oletko lukenut tai kuunnellut Idiootit ympärilläni -kirjan? Olet ainakin kuullut kirjasta tai nähnyt kenties kirjan tv-mainoksessa?

Onko kirja huikein teos erilaisuuden ymmärtämisestä ja kohtaamisesta? Morkkaamatta kirjaa voin sanoa, että ei se mikään sateentekijäkirja ole. Kyse on hyvin markkinoidusta tuotteesta, jossa otsikko on sitä, mitä markkinoinnin pitäisi olla eli kiinnostavaa!

Idiootit ympärilläni raflaa miettimään, että aivan, ympärilläni on ”idiootteja” tai laittaa pohtimaan, miksihän tuo otsikko on tuollainen, mitähän kirja pitää sisällään.

No, kirjan sisältöhän perustuu jo kauan aikaa pinnalla olleeseen ihmisten jaotteluun eri väreihin, punainen, keltainen, sininen ja vihreä. Kirja käsittelee erilaisuutta ja sitä, mikä motivoi ja puhuttelee kutakin käyttäytymistyyliä ja millaisia eri väreihin olevat ihmiset ovat käyttäytymiseltään. Kyseiseen aiheeseen melko monien kirjojen ja koulutusten sekä omakohtaisten analyysien pohjalta tutustuneena voin sanoa, että asia ei ylipäätään ole näin yksinkertainen, vaikka suuntaa antaakin. Kaksi ”punaista” ihmistä eivät ole samanlaisia siltikään.

Markkinoinnissa olisi aivan ensiarvoisen tärkeää herättää kiinnostus! 1,5 vuotta sitten istuin Nordean aluejohtaja Sami Heikkilän kanssa alas ja hän haastoi minua puhumaan Nordean aamiaisella. Mietimme hetken, mikä otsikko voisi olla kiinnostava? Heitin hatusta, että olisiko Facebook-markkinointi nollabudjetilla kova sana? Päätimme kokeilla! Itse asiassa olin valmentanut aiheesta enimmäkseen mikro- ja pienyrittäjiä, joita vähäisen budjetin käyttö osin pakon sanelemana kiinnostaa.

Otsikko oli niin positiivisen raflaava ja vetävä, että tupa täyttyi (arvioni 60-80 osallistujaa viimeistä paikkaa myöten täynnä). Eikä siinä vielä kaikki. Sain asiakkaita suoraan tilaisuuden jälkeen (lähes) kättelemällä ja huhut kiirivät eteenpäin ja erinäiset tahot kuten ELY-keskus kiinnostuivat tästä ja tämä onkin poikinut välillisesti paljon. Olen valmentanut Facebookin parissa vuoden aikana lähemmäs tuhatta ihmistä valmennuksilla ja työpajoissa sekä kymmeniä henkilö- tai yrityskohtaisin sparrauksin.

No, enempää ei ole tarkoitus yksityiskohtiin mennä vaan todeta tuonkin tarinan avulla se, että puhu sitä kieltä, mikä on prospekteja ja asiakkaita kiinnostavaa! Älä mainosta ”työyhteisövalmennusta” tai ”liikkeenjohdon konsultointia” vaan keksi omaperäisempi ja kiinnostavampi otsikko, joka herättää kiinnostusta ja jopa mielenkiintoisen asiakaslupauksen.

1+1 on enemmän kuin 2. Sami Heikkilän kanssa synenerginen lounaspalaveri kiteytti otsikon, josta olin valmentanut jo ”markkinointivalmennuksillani” pidempään. Markkinointivalmennus vaan ei ole lähellekään niin kiinnostava kuin Facebook-markkinointi nollabudjetilla.

Ympärilläni ei todellakaan ole idiootteja! Ja jos siltä alkaisi tuntua niin voin mennä nöyrästi peilin eteen – sieltä se taitaa kurkkia!

Ole kiinnostava, puhu kiinnostavista asioista, kiteytä asiat kiinnostaviksi!

VauhtipyöräVideonLoppukaneetti

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован. Обязательные поля помечены *