Suomalaiset ovat niin kateellisia. Kuusamolainen kateus. Täällä Pyhäjärvellä on niin kateellista väkeä, että kateus voittaa kiimankin.

 

Tämän tyyppisiä sanomisia kuulen ympäri Suomea valmentaessani yrittäjiä ja bisneselämän parissa työskenteleviä omalla tavallaan menestyksen näkäisiä ihmisiä.

 

Esimerkin omaisesti olisi helppo pohtia asiaa vain siitä vinkkelistä, että ongelmahan ei ole minussa vaan siinä ihmisessä, joka kadehtii minua. Joo, kyllä asia on myös näin. Kateellisella ihmisellä on osattomuuden kokemusta. Ehkä hän ei uskalla tehdä sitä, mitä minä uskallan. Ehkä hän ei osaa sitä, mitä minä osaan.

 

Aamulla keskustelin fiksun ja elämänkokemusta omaavan vyöhyketerapeutin kanssa, joka pyrkii näkemään asioiden taakse. Hän kertoi kuulevansa myös tuota yllä kertomaani ”jargonia”, missä on varmasti se puoli totuutta. Pohdimme kateutta myös siitä vinkkelistä, että kunkin kateuden kohteeksi joutuneen olisi syytä katsoa peiliin ja miettiä, mikä on oma osuus asiaan.

 

Kateudelta ei voi välttyä, jos pyrkii menestymään. Mutta yllättävän moni meistä ”menestyksen nälkäisistä” käyttää kateutta tarkoituksella markkinointityökaluna. Isot julkkikset vedättävät toimittajia kuin pässiä narussa ja saavat jäätävän huomion tempauksillaan, koska ihmisiä kiinnostavat vastakkainasettelut.

 

Pointtini on se, että voimme härnätä ihmisiä tahtomattamme tai tarkoituksella ja aiheuttaa kateutta. Ja ainakin siinä tapauksessa, että sitä tekee tarkoituksella, olisi parempi pitää turpansa kiinni muka marttyyrinä. On oma valinta, laittaako bensaa liekkeihin vai ei tai heittääkö kipinää heinäkasaan?

 

Kateus pitää ansaita – mutta haluatko tarkoituksella aiheuttaa ja lisäbuustata kateutta itseäsi kohtaan?

 

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован. Обязательные поля помечены *