2-vuotias tyttäremme leikkii aktiivisesti. Eräänä päivänä kolmisenkymmentä nukkea ja barbia oli levällään olohuoneessa. Hän halusi dvd:tä pyörimään. En suostunut, en ennen kuin edelliset lelut on kerätty. Sanoin hänelle, että ensin kerätään lelut. Keräsimme ne yhdessä. Halusin näyttää mallia, koska hän on vasta 2-vuotias. Hetkeä myöhemmin huomasin, kuinka hän leikki eräällä lautapelillä ja sitten pakkasi sen ennen kuin haki seuraavaa lelua. Miksi näin? Koska minä isänä vaadin teoillani häntä toimimaan tietyllä tavalla.
Ihan samoin asiat menevät koulussa, työpaikalla ja harrastuksissa. Johtaja, esimies, valmentaja asettaa reunaehdot, joiden toteutumista valvomalla hän huolehtii, että kulttuuri lähtee rakentumaan oikeaan suuntaan. Aivan erityisen tärkeää on vaatiminen ja valvonta, eikä tätä tarvitse tehdä millään ilkeämielisellä otteella, mutta ei myöskään missään nimessä saa katsoa läpi sormien asioita.
Liekö valloillaan jokin ylipositiivinen aateliike? Kaiken pitäisi olla ”mukavaa”, ”kivaa” tai oman ”intohimon” kohde. Ihmisellä on taipumus säästää energiaa. Tällöin rimaa lasketaan sitä enemmän, mitä enemmän siimaa annetaan. Jos ympäröivä kulttuuri tai vaikkapa esimies eivät odota ja vaadi tiettyä suoritustasoa tai jopa nykyisen tason ylitystä, ei sitä kyllä tapahdukaan.
Kuulen niin lasten harrastuspiireissä kuin myös yrityskentällä näitä ”mutta ku pitäs olla kivaa” –fraaseja. Missä se kehitys tapahtuukaan? Mukavuusalueella, siellä missä rimaa lasketaan? Ei! Kehitys tapahtuu epämukavuusalueella! Spinningohjaaja huutaa: ”Jaksaa jaksaa! Vielä kerran!” Hän siis kannustaa ja tavallaan pakottaakin haastamaan itsensä. Kyllä niitä voimavaroja löytyy. Kotona kuntopyörän selässä ei samoille leveleille pääse, kun kukaan ei ”piiskaa”.
Juhani Tamminen sanoo, että kaikkien menestyneiden urheilijoiden takana on vaativia ihmisiä. Joillakin vanhemmat ovat olleet vaativia, joillakin isä tai äiti ja kuka lie. Joku ei ole hyväksynyt ”ihan hyvää” suoritusta vaan vaatinut parasta!
Mitä, jos keittiömestari hyväksyy kokeilta mitä sattuu laatua? Ei hyvää päivää! Vaatiminen kuuluu asiaan, mutta niin vain kaiken pitäisi olla ”kivaa”. Eivät ”kiva” ja ”vaatiminen” välttämättä poissulje toisiaan, mutta ainakaan ”kivan” ei pitäisi saada aikaan sitä, että ei uskalleta vaatia.
Ei kannata olla esimies, johtaja tai valmentaja, ellei ole valmis ja halukas vaatimaan valmennettavilta/alaisilta. Eräs tarina kertoi, kuinka esimies palautti alaisen tekemän portfolion useampaan kertaan kysyen, onko tämä paras, mihin pystyt? Alainen vastasi useamman kerran, että hän voi parannella sitä vielä. Viimeisellä kerralla esimiehen kysyessä sama kysymys, alainen sanoi, että nyt siinä on kaikki, mitä hän osaa.
Esimies tuumasi: ”Hyvä on, nyt voin lukea tämän!”
Niin vain tason nostaminen on mahdollista, kun joku viitsii vaatia vähänkään. Mietipä vielä aplodien antamista. Montako kertaa yleisö pystyy parantamaan äänenvoimakkuutta, jos puhuja höystää kerta toisensa jälkeen, pystyttekö vielä parempaan? Aivan! Suoritamme ensin rimaa hipoen tai vielä huonommin, ellei vaatimuksia ole!