An asian businessman with a powerful look

Koripallossa valmentajana mainetta niittänyt Henrik Dettman kertoo kirjassaan loistavan esimerkin, mikä on merkki oikeasta johtajuudesta. Hänellä oli aikoinaan tullut erään pelaajan kanssa iso riita, mikä aiheutti jonkin asteisen asemasodan. Henrik kertoi, että pelaaja oli tehnyt aloitteet asian ratkaisemiseksi ja asian sopimiseksi. Henrikin mukaan silloin hän oli vielä nuorehko ja kypsymätön valmentaja, eikä kyennyt ottamaan aloitetta asiassa, mikä olisi ollut hänen tehtävä.

Munaton johtaja pakenee tällaisia tilanteita, oikea johtaja pystyy nousemaan tilanteen päälle ja ottamaan asian aloitteellisesti pöydälle. Se on oikeaa johtajuutta! Johtajan tehtävä on luoda olosuhteet onnistumisille ja tällöin ristiriitatilanteissa johtaja on se, joka tekee aloitteen. Henrikin sanoin vahvemman tulee tehdä aloite. Johtaja on vähintään jo asemansa vuoksi vahvemman asemassa ja tällöin johtaja ei voi mennä sienen alle piiloon.

Oikea johtaja uskaltaa puuttua myös organisaatiossa havaitsemiinsa epäkohtiin eikä vältä vastuun ottamista. Jos johtaja tietää, että ristiriitoja on, hän haluaa ratkaista ne. Johtaja kykenee istumaan alas kasvotusten ja kohtaamaan hankalatkin asiat rakentavalla tavalla.

Munaton johtaja laittaa pään pensaaseen, oikea johtaja kohtaa ristiriitatilanteet suoraan ja ”nöyrtyy” eli rohkenee tekemään aloitteen!

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован. Обязательные поля помечены *