Lasse Kukkonen, Kärppä-ikoni, Kärppä-kapteeni, Leijona-kapteeni ja vaikka mitä. Miksi mies on ollut kapteeni ja henkinen johtaja joukkueessa asemansa ansaiten?

 

Pelasin pitkähkön futisuran itse, vaikken huipulle päässytkään. Tahkosin eri sarjaportaita 2. – 6. divisioonan välillä, enimmäkseen 3. divisioonassa (9 kautta). 4. – 6. divareissa pelasin juniorina tai jäähdyttelyvuosina.  Samoin futsalia tuli pelattua useammalla sarjatasolla 2. divariin saakka, sillä 1. divariin nousua emme ottaneet vuosia sitten vastaan joukkueen ikärakenteen johdosta. Futsalissa tuli pelattua jopa liigajoukkueita vastaan mm. futsal-cupissa.

 

Olin yleensä joukkueessa jonkin valtakunnan pelaaja isossa roolissa, juniorina monesti kapteenina, mutta aikuisempana pelaaja-valmentajana kymmenkunta kautta mainitsemissani kahdessa lajissa. Tapani oli elää kentällä suurella sydämellä ja tunteella. Välillä tunteet menivät överiksikin, mutta pääosin tunteet pysyivät riittävästi aisoissa ja pelit sai pelata loppuun asti. Uskalsin ruoskia joukkuetta niin omalla esimerkillä taistellen kuin myös kannustamalla sekä piiskaamalla joukkuetta parempiin suorituksiin.

 

Olin kuuntelemassa Lasse Kukkosta puhumassa johtajuudesta. Eräs seikka, joka kolahti lujaa oli empatia johtajana, vaikkei Lasse juuri tuota termiä käyttänytkään. Hän puhui ihmisistä, siis joukkuekavereista, välittämisestä. Miten johtaja (kapteeni) kohtaa pelitovereitaan vaikeina hetkinä. Lasse kertoi, miten hän ’joutui’ menemään lohduttamaan kapteenina isänsä juuri menettänyttä pelikaveria. Kuinka monella olisi muuten oikeasti kanttia siihen? Vai olisiko parempi, että sen tekee joku muu, kypsempi pelaaja, joukkueesta?

 

Tunnistin tarinasta oman heikkouteni. Olen kyllä se, joka jaksaa kannustaa hyvistä suorituksista, olen myös se, joka uskaltaa sanoa kovemmin, jos sille kokee tarvetta, mutta en ole se, joka osaa lohduttaa ja olla tukena vaikeina hetkinä kuin kypsä isoveli/-sisko tai isä/äiti konsanaan. Vahvemman pitäisi nousta tilanteen päälle. Pystyä olemaan tukena vaikeina hetkinä.

 

Olen se, joka vaatii itseltään ja toisiltaan onnistumisia. Sadattelen, mikäli en voi täyttää tonttiani vaikka epäonnistuen rankkarissa. Johtajilta, kapteeneilta, odotetaan esimerkkiä. Mutta ennen kaikkea johtaja tai kapteeni osaa nousta omien suoritustensa yläpuolelle ja nähdä, kuka tarvitsee tukea, kannustusta ja lohdutusta. Esimerkiksi rangaistuspotkukilpailussa tilanne voisi olla se, että minä ja joku pelikaveri epäonnistuu ja tipumme turnauksessa jatkosta. Olisin todennäköisesti jossain sivummalla puremassa huulta tai hakkaamassa nyrkkiä seinään, miksi epäonnistuin enkä voinut auttaa joukkuetta voittamaan. Lasse menisi toisen epäonnistuneen pelaajan luokse ja kohtaisi hänet empatian kera.

 

Johtaja, kapteeni, pelaa joukkueelle ja auttaa joukkuetta ja sen kaikkia yksilöitä, eikä elä tunteella vain omaa onnistumistaan mitaten. Ehkäpä juuri tämä ominaisuus, jos olisin ollut kypsä oppimaan tämän ajoissa, olisi nostanut minut vielä kovemmille tasoille. Paukut riittivät tietylle tasolle, mutta matka jatkuu.

 

Jalkapallosta sain vuosien aikana joka tapauksessa valtavasti oppia johtajuuteen ja tiimin kanssa toimimiseen, mikä on kantanut erilaisissa johtavissa rooleissa hallituksen puheenjohtajuuksien, toimitusjohtajuuksien ym. tiimoilla. On kuitenkin hyvä analysoida se, missä kasvuvaraa jäi merkittävästi. Kenties voin ammentaa tätä oppia tavalla tai toisella nyt, kun haasteeni ovat joko kentän laidalta tai jonkin bisnestiimin merkeissä johtajana.

 

Tulevaisuudentutkija Petri Rajaniemi sanoi taannoin, että tärkein ominaisuus tänä päivänä johtajalla on empatiakyky, kyky tuntea myötätuntoa toisia kohtaan. Tämä tuli kyllä KukkoLassen viestimänä hienosti esille tarinoiden ja kokemusten myötä.

 

Kapteeni, johtaja, on se, jolla on empatiakykyä ja hän toimii tilanteen edellyttämällä tavalla yli omien tarpeiden!

Kuvassa vasemmalta Jan “kojootti” Arbelius, Lasse “KukkoLasse” Kukkonen ja Juha “Vauhtipyörä” Ahola, kuvaus Studio Salama

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *