KokeileSiipiäsi

En aio pyydellä anteeksi tekstini luonnetta! Jos otsikko ahdisti, siirry lukemaan vaikka lähes täydellisen Maaret Kallion ihania blogikirjoituksia.

Olen jo pidemmän aikaa saanut huomata, että moni kokee onnistumistarinoiden jakamisen negatiivisena. Itse ajattelen aivan toisella tavalla. Haluan kuulla muilta ihmisiltä, miten he ovat onnistuneet? Jos puhutaan kaupanteosta, mittarinahan on kauppojen syntyminen jollain aikavälillä. Kuulen oikeasti mieluummin tarinoita, joissa kauppa on onnistuttu tekemään kuin tarina, jossa kauppa epäonnistui.

 

Miksi meidän pitäisi puhua enemmän onnistumista kuin epäonnistumisista?

 

Jos kaikki ympärillä olevat ihmiset kertovat, mikä meni pieleen, epäonnistumisen mindset valtaa mielen. Minua harmittaa toisten puolesta, jos he eivät ole onnistuneet. Sehän on inhimillistä! Jos taas toiset kertovat onnistumisistaan, onnistumisen fiilis tarttuu. Mm. myynti on hyvä esimerkki fiilislajista! Eräs amerikkalainen guru sanoikin, että menestyjän ja luuserin välinen ero on se, että menestyjä kertoo onnistumisistaan ja luuseri epäonnistumisistaan.
”Thoughts become things!”, niin kuin The Secret –kirjassa sanotaan.

 

On hyvä kertoa myös haasteista, eikä vain onnistumisista. Sehän osoittaa inhimillisyyttä ja epäonnistumisista on tarpeen ottaa opiksi. Mutta jos aina valittaa niin eipä se ole ihme, että saa rypeä epäonnistumisten kierteessä!

 

Armeijassa eräs yhtä aikaa alikessuna ollut sälli tapasi vinkua ja vonkua ihan kaikesta. Kertaalleen kaikki repesivät nauruun, kun tämä nillittäjä valitti leirillä, allergialääkkeiden jääneen kasarmille niin kiekuvalla äänellä ja naama vääränä, että huh huh. Ja kun ryhmät erääseen tehtävään jaettiin tämä totesi heti perään:

 

”Ei tästä tuu yhtään mittää! Meiän ryhymäsä viis miestä ja niistäki kaks naista!”

 

Kun kuulet onnistumistarinoita, suhtaudu niihin siten, että ammennat niistä itselle virtaa ja oppeja, etkä kääntele puukkoa omissa haavoissasi kateellisena korppikotkana lasti hiekkaa väärässä paikassa! Kateuden tunne vie meitä vain kauemmaksi siitä, mitä olemme haluavinamme!

 

Ole onnistuja, nauti onnistumisista! Jos joku ampuu sinua alas onnistumisistasi, nosta mentaalisesti keskisormea ja nouse tilanteen päälle. Toinen ei ansaitse sinun huomiotasi ja aikaasi! Kieriköön hän kurjuudessaan, jos ei tajua herätä!

 

Onnistumiset ruokkivat onnistumisia! Puhu siitä, mitä haluat enemmän!

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован. Обязательные поля помечены *